Projektikoordinaattori Toni Vikama – Ennakoiva yritysneuvonta

Tärkeintä työssäni on kahdenvälisen luottamuksen rakentaminen ja saavuttaminen, sekä siihen perustuva laaja-alainen ymmärrys alueella toimivien yritysten liiketoiminnasta, asiakasvirroista, kehitysmahdollisuuksista, sekä -tarpeista.

Erittäin tärkeää työn onnistumisen kannalta on myös hyvä ja napakka viestintä – viestintä, joka tavoittaa ja saa aikaan reaktioita ja kiinnostusta erilaisiin tapahtumiin sekä infotilaisuuksiin, joita ennakoiva yritysneuvonta alueella järjestää.

Ennakoiva Yritysneuvonta Vakka-Vire -hankkeen tavoitteena on aktivoida ja kannustaa yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen, pyrkiä lisäämään alueen yritysinvestointeja sekä monipuolistamaan elinkeinorakennetta. Kehitämme mahdollisuuksia uusien työpaikkojen synnylle sekä modernisoimme yritysneuvontaa hyödyntämällä uusinta teknologiaa.

Kehittämisinfojen, työpajojen ja rahoitusneuvonnan avulla alueen yrityksille tarjotaan konkreettisia työkaluja kasvun vauhdittamiseen sekä yritystoiminnan kehittämiseen. Lisäksi hanke pyrkii kokoamaan kokeneen sparrausverkoston ja etsimään mahdollisuuksien mukaan alueelle pääoma- sekä osaajasijoittajia yritysten kasvun tueksi.

Työssäni parasta on yhdessä koetut onnistumiset ja tietenkin ihmiset niiden takana.

TEKIJÄ ESIIN – TONI VIKAMA

KUKA: Toni Vikama, tiedonjanoinen kehittäjä, vankalla myynnin, viestinnän sekä myynninedistämisen kokemuksella.

TAUSTA: Olen koulutukseltani kokki – tärkeät ainesosat oikeassa suhteessa myös yrityskehittämisen lautasella.
Yrityskehittäjän työhöni ammennan ajatuksia ja ideoita aikaisemmista työtehtävistäni, joita ovat maustaneet lukuisat yritys- ja kuntapäättäjäkohtaamiset vuosien varrella. Toimin pitkään yhteys- ja avainasiakaspäällikkönä, isossa pohjoismaisessa mediatalossa asiakkaiden myynnin, markkinoinnin ja viestinnän parissa.
Olen ollut myös reilun kymmenen vuotta mukana kehittämässä alueellista kiinteistönvälitysyritystä yhden toimiston paikallisesta toimijasta yli kymmenen toimiston valtakunnalliseksi ketjuksi.
Olen myös yrittäjä, myynninedistämissoftaa kehittävässä yrityksessäni.

HARRASTUKSET:  Urheilua sekä kulttuuria sopivassa suhteessa hyvän ruoan ja rakkaiden ystävieni kanssa. Kesällä mökkeilyä Lokalahdella, Uudenkaupungin saaristossa.

Lue lisää Ennakoiva yritysneuvonta – Vakka-Vire -hankkeesta TÄÄLTÄ